Ravit vs. Ratsastuskisat

Olen koko lyhyen elämäni ajan pyörinyt ratsujen sekä ravureiden parissa ja tuntui jotenkin luontevalta, että voisi vertailla näiden kahden lajin huipentumaa: kilpailuja. Vielä lisäksi, nämä ovat ainoastaan minun omiin kokemuksiini ja mielipiteisiini perustuvaa pohdintaa, jolla ei ole tarkoitus aiheuttaa kenellekkään pahaa mieltä. Kokemukset perustuvat lähinnä 2-tason kisoihin, satunnaisiin isompiin kisoihin ja harjoituskilpailuihin ja raveissa ihan harkkareista suurkilpailuihin ulkomailla asti.
Aloitetaanpas sitten!

Aikataulut

Ratsastuskisoissa ja raveissa on arvoidut lähtöajat luokille ja lähdöille. Olen vuosien aikana huomannut, että ratsastuskisat ovat lähes aina myöhässä kymmenisen minuuttia, joskus vielä enemmän. Raveissakin tapahtuu aikataulusta jäämistä, mutta usein vain pari minuuttia. Tosin, jos tapahtuu jotain isoa, esim. hevonen pääsee radalla irti, myöhästyvät ne paljon enemmän. Tämä on onneksi hyvin harvinaista. Ratsastuskisoissa ihmisiä tipahtelee herkemmin, mikä selittää useimmat myöhästymiset. Joskus kuitenkin kyse on kuitenkin siitä, että joku vaatii lisää verryttely aikaa, koska ei ole saapunut ajoissa paikalle ja näin luokan alkuun saaminen venähtää samantien ja sitä aikaa ei tulla millään kirimään myöhemmässä vaiheessa. Olen myös nähnyt tapauksia, joissa ratahenkilökunta ei ole osannut tehtäviään, tuomari on lähtenyt kahville kesken luokan ja muita lukemattomia syitä, jotka ovat myöhästyttäneet kisoja ihan turhaan. Raveissa kaikki on hieman järjestelmällisempää, tiettyä verryttelyaikaa ei ole ja näin on ihan oma vika, jos hevosta ei ole saanut lämmitettyä myöhästymisen takia.

(c) Jenny/Zennytintti

Hevosten käsittely

Ensimmäiseksi: jokaisessa lajissa on omat mätämunansa, valitettavasti.
Kaikki varmasti ovat kuulleet ja nähneet nämä kuuluisat pikkuponiluokat, joissa useasti liian nopeasti seuraavaan korkeuteen siirtyneen pikkutytöt hyppäävät, joskus jopa aivan järkyttävällä tyylillä. Pienemmissäkin kisoissa on nähtävissä välillä aika kyseenalaista toimintaa radalla. Muutaman vuoden ajan todistin, kun yksi ratsastaja karjui jokaisen esteen päällä ponilleen. Vielä useammin pikkukisoissa ja isommissakin näkee raipan käyttöä aivan turhissa tilanteissa, suusta repimistä, kun ei viitsitä ensin opetella ratsastamaan hevosta/ponia istunnan kautta rauhalliseksi, harmituksen ja vihan purkua hevoseen ja mitä kilteimmillä ja rauhallisimilla poneilla paljon rautaa suussa (voin sanoa näin vain tietysti niistä joilla olen ollut samassa tilanteessa ja tiedän, että niin paljon rautaa ei ole tarpeen). Onneksi nykyään suunta on pikkuhiljaa parempi ja kerta kerralla näkee vähän vähemmän ihan umpijärkyttävää käsittelyä. Aikuisilla on yleensä vähän rennompi ote näissä pikkukisoissa jä ylilyöntejä näkee vähemmän. Kansallisella tasolla taas osataan yleensä ratsastaa, kun tehdään sitä työkseen.

Raveissa on tiukat säännöt, miten ja kuinka paljon saa "ajaa" hevosta eteenpäin. Rikkeistä tipahtelee sakkoja herkästi ja tämän takia kuskit tietysti välttävät rumia ajotapoja, koska ainahan se on palkasta pois. Kuitenkin aina välillä näkee sitä, että ajetaan todella rumastikin, varsinkin amatöörikuskit, joilla ei ole välttämättä niin paljon kokemusta lähdöistä. Ajokieltoja rapsahtelee myös kiitettävän usein ja yleensä vielä ihan oikeista rikkeistä.  Ponilähdöissä ajaminen on ollut omana aikanani ja niitä seurailtuani ihan kohtuullisen siistiä ja hyvä niin. Monté-lähdöissä on ongelmana huutaminen ja siitä melkeimpä poikkeuksetta sakoitetaan ainakin yhtä kuskia per lähtö. Seuratessa esim. Ranskan tai USA:n raveja täytyy tosiaan muistaa, että näissä maissa ajokulttuuri on täysin erilainen, enkä toisaan ala puimaan sitä tässä ja nyt. Ruotsissa ajetaan mielestäni ihan kohtuullisen siististi ja Norjassa on piiskan käyttö kokonaan kiellettyä lähdöissä.


Tunnelma & ihmiset

Tämä on ehkä se suurin ero näiden kahden lajin välillä. Jotenkin musta tuntuu, että ratsupiireissä on tosi paljon kateutta ja ei oikeen voi olla kenenkän kaveri, jos tällä sattuu olemaan parempi hevonen tai menestyy muuten paremmin. Ratsupiirit on entistä enemmän pienentyneet ja kilpailut muuttuneet kilpavarustelun ydinkeskukseksi. Enään ei etsitä vikoja omasta ratsastuksesta tai ajatella, että mitä voisin tehdä paremmin ensikerralla, vaan pudotukset on automaattisesti hevosen vika. "Se ei vaan nostanut jalkojaan tarpeeksi", on ehkä yleisin lause nykyään.
Kilpailuissa ei juuri tervehditä, kuin läheisempiä tuttuja ja välillä ei niitäkään :D. Oon huomannut sen myös, että tässä parin vuoden aikana ratsukoille ei enää taputeta pikkukisoissa ollenkaan! Tää on tosi harmillista musta ja se latistaa minkä tahansa kilpailun tunnelmaa.

Raveissa oon huomannut, että ei ihmiset tuntemattomillekkaan välttämättä päivää sano katsomossa, Suomessa kun kerran ollaan, mutta heti kun on vaikka voilokit kädessä tai talutat hevosta, melkeimpä jokainen sanoo moi. Myös kerran kun olet jonkun puheilla ollut tai joku kuski teidän hevosta ajanut, aina vähintään moikataan.
Parasta on omasta mielestäni suurkilpailut, kuten Kuninkuusravit tai vaikkapa Kriterium, joiden tunnelma on ainutlaatuinen. Vein pikkuserkkuni (hän ei aikaisemmin ole ollut raveissa) tänä kesänä Vermon kuninkuusraveihin ja siellä kun taputettiin lähdön lähtiessä, hevosten tullessa kierroksenpaikkeilla ohi ja loppusuoralla kannustushuutojen saattelemana, sain hänetkin kiinnostumaan raveista pelkän tunnelman perusteella. Valitettavasti tunnelma ei ole ihan yhtä hieno Teivon marraskuisessa ja sateisessa illassa, mutta samat ihmiset siellä tallialueella pyörii, jotka luo sen tunnelman, jota kaipaan siellä enemmän aikaa viettäessäni. Nytkin Teivossa tiistaina Pastillin juostessa, kävin Horzen liikkeessä kaverin puheilla ja mulle tarjottiin ilmaset kaakaot.

(c) Markus Virtanen

Tästä päästään siihen tulokseen, että jos minun pitäisi valita lähdenkö raveihin vaikkapa Lahteen vai naapuritallille ratsastuskisoihin, lähtisin todennäköisesti mielummin raveihin. Minkälaisia kokemuksia teillä on näiden kahden lajin kilpailujen eroista?

-Sara